Meno on aika kiikun kaakun, yöunet on vähän huteralla pohjalla, ajatukset junnaa asioita mitkä ei meinaa järjesteyä, saamattomuus meinaa nostaa päätään. Hommiin tarttuminen on vaikeaa, pelkkää pyörittelyä, valmista ei meinaa tulla, eikä tulekaan. Tää on tuttu ja pelottava tunne, tälläisestä se joskus alkoi ja paheni vaan. Nyt pitäisi saada kierre poikki, vaan miten. Aiemmin tämän saman olen kuitannut tulevalla näköpiirillä, se loppu on näkynyt, nyt ei näy. Ratkaisu on ihan yhtä sumea kuin tämän hetkinen päänikin.

Pelottaa, ovea ei näy, en tiedä miten tämän ratkaista, keltä kysyä, miten lähteä purkamaan. Liian monta ajatusta päässä, eikä niitä saa selkeästi ulos.

Tiesin tähän lähtiessäni että rankkaa tulee olemaan, ja kiirettä, lupasin itselleni ja ääneen muillekin että ilmaisen kun/jos alan yöunia menettämään. Nyt se ei enää käy, näin jo muutaman kohdalla kuinka meidän työyhteisö toimii kinkkisissä tilanteissa. Avoimuus ja uskallus katosi samantien, tuli muuri, minähän en nyt heikkouttani (epävarmuuttani) näytä.

Pitkästä aikaa odotan terapiasessiotani, se tulee nyt todella tarpeeseen, ikävä kyllä, mutta onneksi kuitenkin.